Minulle on ehdotettu ja suositeltu jo kauan sitten räätäliä, joka tulee kaukomailta Suomeen ja tekee edullisesti pukuja, paitoja, housuja, takkeja, kravatteja ja mitä niitä nyt onkaan tärkeitä asusteita. Hommahan toimii niin, että räätäli tulee Helsinkiin johonkin keskustan hotelliin, ottaa siellä mitat, esittelee mallit ja materiaalia, joista valita, ja sitten vaan tilaus sisään. Vaatteet toimitetaan sitten muutaman kuukauden kuluttua ja maksu suoritetaan luottokortilla. Hinnat ovat sen verran edullisia, että palvelu on houkutteleva.
Päätin kokeilla tätä, koska olin puvun tarpeessa. Hintatarjous oli noin 450 € ja paketti sisälsi puvun kaksilla housuilla, kolme paitaa ja yhden kravatin. Mikä ettei? Jo kolme laadukasta paitaa maksaa ainakin puolet tuosta hinnasta ja nyt saisi mittatilaustyönä itselle sopivat paidat. Tosin täytyy todeta, että en ole koskaan kokenut ongelmana löytää itselle sopivia paitoja, ja kun käy alennusmyynneissä, sieltä saa yleensä riittävän hyviä paitoja kohtuuhintaan.
No menin sitten sovittuna aikana keskustan hotelliin ja siellä minut otti vastaan hyvin ystävällinen thaimaalainen räätäli. Meneillään oli mittojen otto asiakkailta ja odottaessani tutustuin materiaaleihin. Koin vähän vaikeaksi nähdä tilkkujen perusteella kokonaista pukua, minkä vaikutelman se loisi. Ehkä sen takia, että olen tottunut katselemaan kokonaisia pukuja ja miettimään, olisiko tuo väri ja malli sellainen, missä itseni haluan nähdä. Sitten puvun malli. Kuvia oli erilaisista puvuista ipad pullollaan ja sekin tuntui vähän vaikealta. No, päätin sitten kuitenkin valita hyvin klassisen mallin, mikä on varman oloinen ja helppo ratkaisu, varmaankin toimiva.
Mittojen ottaminen sujui ammattilaiselta hyvin, hän mittaili ja ilmoitti assarille luvut. Valitsin kolme erilaista paidan väriä ja kankaan laatua ja puvun värin ja materiaalin. Sitten vaan nimet ja luottokortin numerot ja näkemiin.
Täytyy sanoa, että ei jäänyt ihan voittajaolo tilauksesta ja koko prosessista siihen saakka. En ole se henkilö, joka nauttii kymmenien eri vaihtoehtojen miettimisestä siinä paikan päällä. En ole näissä niin kokenut, että tietäisin, mikä minulle sopii parhaiten ja miltä näytän missäkin värissä ja materiaalissa. Ja kuitenkin värien sopiminen lienee aika tärkeää. Siihenhän on olemassa oma ammattikuntansakin, joka tietää, mikä väri millekin ihotyypille ja tukanvärille sopii ja mikä ei.
No sitten odoteltiin muutama kuukausi, ehkä kolme, ja paketti saapui työpaikalle. Pettymys. Puku oli vähän tiukka, samoin paidat. Puvun takki istui siten, että sen kanssa ei voinut esim. ajaa autoa mukavasti. Vähän tiukkuutta siellä täällä. Paidat vähän samaa rataa. Housut istui nippa nappa hyvin, mutta ei täysin sitä mukavuutta, mitä haluaisin. Puvun väri siinä ja siinä. No senhän oli itse valinnut, mutta kuten mainitsin, en osaa näitä vaatturin hommia noin vaan. No se väri ei nyt ole ihan paha, kollega jopa sanoi, että se on hyvin muodikas, tätä päivää. Okei sitten, ehkä se alkaa tuntua omalta, kun sitä vähän käyttää. Jos käyttää. Miten sitä voisi käyttää, jos se ei istu.
Laitoin tästä kaikesta räätälille viestin ja sovittiin, että kun hän seuraavan kerran tulee, tavataan ja katsotaan asiaa. Hän tuli sitten keväällä, ensimmäinen tapaaminen oli ollut marraskuussa, puoli vuotta odottelua siis. Otettiin uuden mitat ja pantiin homma uudelleen työn alle, takki vietiin korjattavaksi Thaimaahan. Samassa yhteydessä tilasin uusilla mitoilla paitoja viisi lisää edulliseen hintaan, taisi olla 150 €.
Parin kuukauden kuluttua sain paidat ja puvun. Paidat istuivat nyt oikein hyvin, tosin vanhat paidat, kolme kappaletta, jäi minulle korjaamattomina, ne olivat jotenkin siinä ja siinä istuvuudeltaan. Mutta puku oli edelleen epäistuva, takki ei ollut ihan täydellinen, epämukava käyttää, vaikka näyttää kyllä hyvältä seisoessa suorana paikallaan. Ilmoitin tästä räätälille ja sovittiin, että tavataan, kun hän tulee seuraavan kerran marraskuussa. Tavattiin. Hän katsoi takkia ja sanoi, että se on hyvä. No mielestäni ei ole. Hän kuitenkin vakuutti, että parempaa siitä ei saa, sitähän on jo suurennettu jostain kohdin. No, okei. Tein sen johtopäätöksen, että takkia on suurennettu siltä osin, kuin pystyy. Sen perusmalli mittoineen on pielessä. Sitä ei voi enää korjata. Nyt minulla on siis takki, jota en voi käyttää, se ei vaan tunnut hyvältä päällä ja aiheuttaa epämukavuutta ja epävarmuutta. Takin pitäisi toimia päin vastoin, olla mukava päällä ja nostaa itsevarmuutta.
Housuista keskusteltiin seuraavaksi. Nehän ei vielä olleet korjattavana. Näytin, mistä ne kiikastaa eli istuessa ahdistaa, alkaa tuntua lonkissa epämukavalta. Hän oli eri mieltä, ne näyttävät hyvältä. Seisoessa siis. Mutta kun ihminen istuu suurimman osan päivää, mitäs nyt sitten? No sovittiin, että housut menee korjattavaksi ja ne lähetetään sitten.
Keskustelin myös kolmesta alkujaan ostetusta paidasta, mutta ne ovat juuri ja juuri käyttökelpoisia, joten olkoot. Aloin jo väsyä koko prosessiin, niin alkoi räätälikin.
Nyt sitten odotellaan. Ja mitä sitten, kun housut saapuvat ja ovatkin kunnossa ja käyttökelpoiset? En ehkä voi käyttää niitä yksinään esim. jonkun muun pikkutakin kanssa, väri saattaa olla vähän outo vaikka olisi musta pikkutakki.
Kaikkiaan tyhmä seikkailu. Rahaa kului ja kaikki käytetty aika ja vaiva tuntui turhalta. Menenkö mieluummin liikkeisiin katselemaan valmiita pukuja ja sovittelemaan niitä? No sekään ei ole mitään mielipuuhaani ja totta kai niistäkin on ties millaista kokemusta. Ymmärrän tuon ajatuksen räätälistä, jolta saat juuri sitä mitä haluat. Eri juttu on sitten, voiko olettaa, että jokainen on vaatetusalalla niin kokenut ja osaa valita itselleen sopivimmat asut kuvien ja tilkkujen perusteella? Minä en, eikä tarvitsekaan osata. Siksi on olemassa kaupat ja vaatteet roikkuvat henkareissa hypisteltävinä.
Laadusta vielä sen verran, että jotain tiettyä eroa on teollisesti tuotetussa vaatteessa ja käsin tehdyssä, mielestäni nykyään teollisesti tuotetun eduksi. Hinnat ovat mitä ovat, BOSS:in puvun saa esim. hintaan 450 €. BOSS sopii minulle kuin puku miehelle.
Nythän lopputulos on se, että maksoin noin 600 € seitsemästä käyttökelpoisesta paidasta. Ei siis ihan menetetty raha.
lauantai 11. marraskuuta 2017
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Kollega se sitte kirjan kirjoitti
No juu, minä poika se olen niin kova blogin päivittäjä, että olkaa hyvä vaan.
Syyskausi meni hienosti uutta matskua käyttäessä, olin päättänyt oman itseni iloksi tehdä materiaalia, joka on lähempänä omaa itseä, antaa enemmän sitä Jannea, mikä olen ja maistella avauksia sisältäni. Onnistui osittain, kuitenkin minkäs sille mahtaa, jos tulee kaikenlaista yleistäkin hauskaa mieleen, josta on kiva tehdä lavakomiikkaa. Mutta kuitenkin siinä kaikessa on mahdollisimman paljon omaa
tulokulmaa, omaa maailmankäsitystä. Se on vaan aika vaikeaa avata itseään, vieläpä niin, että siitä riittää mielenkiintoa ja naurunremakkaa yleisölle.
Sen sijaan hienosti itsensä osaa avata kollega ja hyvä ystävä Risto Koo Järvinen kirjassaan "Lasiinsylkijä". Risto on kirjoittanut kirjan perustuen blogiinsa facebookissa, jota alkoi pitää, kun hän päätti pitää viinan litkimisestä tauon. Ajatuksena oli, että hän on yhtä monta päivää raittiin, kuin ilmoitus juomalakosta saa tykkäyksiä. Ja tulihan niitä pitkälti toista sataa. Tästä blogista syntyi sitten kirja, joka kertoo taistelusta viinan juonnin lopettamiseksi.
Risto on hieno kirjoittaja, olen hänen kykyään ihaillut siitä lähtien, kun tutustuimme stand up -kurssilla v. 2003 eli nyt jo yli 12 vuotta sitten. Haaveena hänellä on aina ollut kirjoittaa kirja, nyt se toteutui. Tähän saakka kirjan syntymisen esteenä on varmasti ollut juuri tuo rankka viinankäyttö.
Olen nyt lukenut tuota kirjaa aika pitkälle. Risto käy rohkeasti läpi elämänsä tapahtumia ja asioita, viinan käytön haittoja, perhe-elämäänsä, suhdetta isäänsä, elämäänsä, viinaan, parisuhteeseen. Koomikkona hän kertoo stand upista, keikoistaan ja kollegoistaan. En tiedä, onko suhtautumiseni kirjaan sen värittämää, että tunnen Riston ja olen itse koomikko ja elänyt monia niitä samoja tuntemuksia ja ajatuksia läpi, mistä kirjassa kerrotaan, mutta ahmin kirjaa sivu sivulta, kertomus toisensa perään. Risto osaa kirjoittaa kiinnostavasti ja elävästi ja tekstin rytmi on hyvä. Jokaisen kulman takana odottaa jotain uutta ja yllättävää, kerrontaan ei kyllästy. Tarinat ovat rankkoja, hauskoja ja herkkiä. Niitä sävyttää matkan varrella alkoholin kirouksen riivaama aikuinen mies kaikkine karkeine mies-ominaisuuksineen, ähinöineen, kohelluksineen, iloineen, suruineen ja pelkoineen, voittoineen ja häviöineen.
Tässä tulee kehuttua kirjaa, ihan kuin olisin saanut sen ilmaiseksi ja luvannut pitää siitä. Ja katinmarjat, sain maksaa siitä kaksikymppiä Basen stand up -klubilla, missä Risto kaivoi kirjan muovikassista ja sujautti kakskymppisen nälkäisesti fikkaansa. Niin pitää tehdäkin. Olisin ollut pettynyt, jos kirjaa olisi jaettu ilmaiseksi, en varmaan olisi edes lukenut sitä.
Kirja kertoo Riston elämän raakana, paljastavana ja hauskasti. Nauraa saa, itse aloin lukea kirjaa metroasemalla matkalla Basesta kotiin ja sain kummeksuvia katseita, kun yritin peitellä hihitystäni. Selittääkseni asiaa pariskunnalle, näytin kirjaa ja kehotin ostamaan. "Is this book in finnish?" tuli vastaukseksi, joten hukkaan meni se promootio.
Syyskausi meni hienosti uutta matskua käyttäessä, olin päättänyt oman itseni iloksi tehdä materiaalia, joka on lähempänä omaa itseä, antaa enemmän sitä Jannea, mikä olen ja maistella avauksia sisältäni. Onnistui osittain, kuitenkin minkäs sille mahtaa, jos tulee kaikenlaista yleistäkin hauskaa mieleen, josta on kiva tehdä lavakomiikkaa. Mutta kuitenkin siinä kaikessa on mahdollisimman paljon omaa
tulokulmaa, omaa maailmankäsitystä. Se on vaan aika vaikeaa avata itseään, vieläpä niin, että siitä riittää mielenkiintoa ja naurunremakkaa yleisölle.
Sen sijaan hienosti itsensä osaa avata kollega ja hyvä ystävä Risto Koo Järvinen kirjassaan "Lasiinsylkijä". Risto on kirjoittanut kirjan perustuen blogiinsa facebookissa, jota alkoi pitää, kun hän päätti pitää viinan litkimisestä tauon. Ajatuksena oli, että hän on yhtä monta päivää raittiin, kuin ilmoitus juomalakosta saa tykkäyksiä. Ja tulihan niitä pitkälti toista sataa. Tästä blogista syntyi sitten kirja, joka kertoo taistelusta viinan juonnin lopettamiseksi.
Risto on hieno kirjoittaja, olen hänen kykyään ihaillut siitä lähtien, kun tutustuimme stand up -kurssilla v. 2003 eli nyt jo yli 12 vuotta sitten. Haaveena hänellä on aina ollut kirjoittaa kirja, nyt se toteutui. Tähän saakka kirjan syntymisen esteenä on varmasti ollut juuri tuo rankka viinankäyttö.
Olen nyt lukenut tuota kirjaa aika pitkälle. Risto käy rohkeasti läpi elämänsä tapahtumia ja asioita, viinan käytön haittoja, perhe-elämäänsä, suhdetta isäänsä, elämäänsä, viinaan, parisuhteeseen. Koomikkona hän kertoo stand upista, keikoistaan ja kollegoistaan. En tiedä, onko suhtautumiseni kirjaan sen värittämää, että tunnen Riston ja olen itse koomikko ja elänyt monia niitä samoja tuntemuksia ja ajatuksia läpi, mistä kirjassa kerrotaan, mutta ahmin kirjaa sivu sivulta, kertomus toisensa perään. Risto osaa kirjoittaa kiinnostavasti ja elävästi ja tekstin rytmi on hyvä. Jokaisen kulman takana odottaa jotain uutta ja yllättävää, kerrontaan ei kyllästy. Tarinat ovat rankkoja, hauskoja ja herkkiä. Niitä sävyttää matkan varrella alkoholin kirouksen riivaama aikuinen mies kaikkine karkeine mies-ominaisuuksineen, ähinöineen, kohelluksineen, iloineen, suruineen ja pelkoineen, voittoineen ja häviöineen.
Tässä tulee kehuttua kirjaa, ihan kuin olisin saanut sen ilmaiseksi ja luvannut pitää siitä. Ja katinmarjat, sain maksaa siitä kaksikymppiä Basen stand up -klubilla, missä Risto kaivoi kirjan muovikassista ja sujautti kakskymppisen nälkäisesti fikkaansa. Niin pitää tehdäkin. Olisin ollut pettynyt, jos kirjaa olisi jaettu ilmaiseksi, en varmaan olisi edes lukenut sitä.
Kirja kertoo Riston elämän raakana, paljastavana ja hauskasti. Nauraa saa, itse aloin lukea kirjaa metroasemalla matkalla Basesta kotiin ja sain kummeksuvia katseita, kun yritin peitellä hihitystäni. Selittääkseni asiaa pariskunnalle, näytin kirjaa ja kehotin ostamaan. "Is this book in finnish?" tuli vastaukseksi, joten hukkaan meni se promootio.
Tilatkaa täältä:
http://www.savukeidas.com/tuote/risto-k-jarvinen-lasiinsylkija/
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Takaisin stagelle
Tässä sitä mennään taas. On jo marraskuun puoliväli ja hienosti on mennyt tämän blogin kanssa, päivitykset laahaa muutaman kuukauden perässä.
Hyppäsin stand upin kelkkaan taas elokuussa aika lailla nopean päätöksen seurauksena. Heinäkuussa aloin vähän pohtia, että mikäs tässä estäisi lavalle paluuta? Heitin vanhat materiaalit syrjään ja lähdin puhtaalta pöydältä. Uusi 5 minuutin setti kainalossa sitten vaan rintataskuun ja menoksi, siitä se lähti. Paluu ei ollut mitenkään vaikea, ei sen isompaa jännittämistä, kuin ennenkään. Hauskempaa jopa, kuin ennen, koska olin vapautuneempi ja tein keikkaa vain omaksi ilokseni. Halusin olla rehellinen ja kertoa enemmän omia mielipiteitäni ja aitoja kokemuksiani. Lähdin uudella asenteella liikkeelle.
Nyt on tehty ahkerasti keikkoja ja kehitelty materiaalia. Hauskaa on ollut ja hyvällä fiiliksellä mennään koko ajan. Tunnen itseni entistä paremmaksi koomikoksi ja rakastan stand upia enemmän kuin koskaan.
Tässä vielä marras-joulukuun keikkojani:
MARRASKUU
01.11. Lepakkomies
04.11. Olarius, Olari
12.11. Olhus Oslo
13.11. Svenkka, Puotilan kartano
18.11. Funny Bones, Annankatu
20.11. Kipinä, Kirkkonummi
26.11. Väkevän Viaporin komediaklubi, Suomenlinna
JOULUKUU
04.12. Lava -Klubi, Kansallisteatteri
05.12. Kumpulan komediaklubi
09.12. Funny Bones, Annankatu
16.12. Bronca, Iso Roobertinkatu
Hyppäsin stand upin kelkkaan taas elokuussa aika lailla nopean päätöksen seurauksena. Heinäkuussa aloin vähän pohtia, että mikäs tässä estäisi lavalle paluuta? Heitin vanhat materiaalit syrjään ja lähdin puhtaalta pöydältä. Uusi 5 minuutin setti kainalossa sitten vaan rintataskuun ja menoksi, siitä se lähti. Paluu ei ollut mitenkään vaikea, ei sen isompaa jännittämistä, kuin ennenkään. Hauskempaa jopa, kuin ennen, koska olin vapautuneempi ja tein keikkaa vain omaksi ilokseni. Halusin olla rehellinen ja kertoa enemmän omia mielipiteitäni ja aitoja kokemuksiani. Lähdin uudella asenteella liikkeelle.
Nyt on tehty ahkerasti keikkoja ja kehitelty materiaalia. Hauskaa on ollut ja hyvällä fiiliksellä mennään koko ajan. Tunnen itseni entistä paremmaksi koomikoksi ja rakastan stand upia enemmän kuin koskaan.
Tässä vielä marras-joulukuun keikkojani:
MARRASKUU
01.11. Lepakkomies
04.11. Olarius, Olari
12.11. Olhus Oslo
13.11. Svenkka, Puotilan kartano
18.11. Funny Bones, Annankatu
20.11. Kipinä, Kirkkonummi
26.11. Väkevän Viaporin komediaklubi, Suomenlinna
JOULUKUU
04.12. Lava -Klubi, Kansallisteatteri
05.12. Kumpulan komediaklubi
09.12. Funny Bones, Annankatu
16.12. Bronca, Iso Roobertinkatu
maanantai 9. helmikuuta 2015
Jarrua 2015 kevät
Olen keikkatauolla toistaiseksi. Ilmeisesti ainakin tämän kevätkauden ja kesän.
Joku oli lukenut mun blogikirjoitukseni (moi Risto) ja kysyi Naurun Tasapainosta ja osallistumisestani siihen. Päätökset on sitä varten, että vaimo peruu ne. No kun nyt akuutisti ei ole omaa vaimoa käytettävissä, joudun itse olemaan nuijamuija. Tiedoksi siis yhteiskunnalle: en osallistunut Naurun Tasapainon karsintoihin. Ja juuri nyt en muutenkaan stand up -skeneen. Keikkatauko, ajattelutauko, kirjoittamistauko, esiintymistauko. Tauko.
Mietiskelin tuossa tätä kevättä ja huomasin, että niin paljon tekemätöntä siviiliduunia, niin paljon siivoamattomia nurkkia sekä sisällä päässä, että kotona, että hyvä ottaa aikaa ja katsoa asioita toiselta kantilta välillä. Tuo sisällä päässä tuli laitettua tuohon vaan, että se kuullostaisi dramaattiselta. Ei mulla päässä mitään ole. Mähän olen insinööri, hei!
Keikkatauko tekee hyvää jo nyt, vaikka takana on varsinaisesti vasta vähän toista kuukautta elämää ilman stand upia. Joulukuussa oli viimeisin keikka ja sen jälkeen olen antanut pölyn laskeutua. En käy edes klubeilla. En lue koomikoiden hölötystä facebookissa.
Stand upia on verrattu huumeeseen. No en tiedä, kun ei ole jälkimmäisestä kokemusta, mutta se taitaa olla hyvä havainto. Tällainen flasari tuli nyt, kun en tee keikkaa. Enkä kyllä käytä huumeitakaan vieläkään.
Ja onhan se kuin huume tai vähintäänkin jonkinlainen itse hankittu sairaus. Aktiivisena stand up -kautena ajattelee oikeastaan koko ajan asiaa. Tulevia keikkoja, edellisistä keikoista jääneitä hyviä ja huonoja fiiliksiä, uusia juttuja, juttujen aiheita. Vatsaa kouristelee yllättäen, kun mieleen tulee seuraava keikka, edellisen tunnelmat velloo vielä päässä. Hyvä fiilis, huono fiilis. Mitä jäi puuttumaan ja miksi mä en ole täydellinen? Ainiin, mähän olen insinööri. Jatkuva aiheiden mietintä ja muistiinpanojen teko. Missä kynä, missä paperi, mihin kirjoitinkaan sen yhden ajatuksen, kännykkäänkö? Kirjoittamiskeinojen kehittäminen. Juttujen rakenne ja editointi, settilistojen opetteleminen, harmitus, kun taas jotain unohtui kokeilla. Klubeilla käyminen, muiden koomikoiden juttujen onnstumisten ja epäonnistumisen analysointi. Huoli ja harmi. Valvotut yöt, elämän rytmin sekavuus, baarissa istutut illat keikkojen jälkeen kovassa mökässä rokkibändin desibelien repiessä korvat päästä. Takahuoneiden likaiset sohvat ja kaljapöntöt. Oman vuoron odottelu, vessassa ramppaaminen hermopissalla. Kollegojen neuroottiset jännityksenpurkamiset kiukutteluna ja mekastuksena tai tunteja kestävänä mökötyksenä ennen keikkaa ja sen jälkeen. Oma pettymys, kun uusi juttu ei toiminutkaan. Kollegojen äksyily ja känniset jutut. Yöbussilla kotiin.
Kuinka tätä kaikkea kaipaankaan!
Joku oli lukenut mun blogikirjoitukseni (moi Risto) ja kysyi Naurun Tasapainosta ja osallistumisestani siihen. Päätökset on sitä varten, että vaimo peruu ne. No kun nyt akuutisti ei ole omaa vaimoa käytettävissä, joudun itse olemaan nuijamuija. Tiedoksi siis yhteiskunnalle: en osallistunut Naurun Tasapainon karsintoihin. Ja juuri nyt en muutenkaan stand up -skeneen. Keikkatauko, ajattelutauko, kirjoittamistauko, esiintymistauko. Tauko.
Mietiskelin tuossa tätä kevättä ja huomasin, että niin paljon tekemätöntä siviiliduunia, niin paljon siivoamattomia nurkkia sekä sisällä päässä, että kotona, että hyvä ottaa aikaa ja katsoa asioita toiselta kantilta välillä. Tuo sisällä päässä tuli laitettua tuohon vaan, että se kuullostaisi dramaattiselta. Ei mulla päässä mitään ole. Mähän olen insinööri, hei!
Keikkatauko tekee hyvää jo nyt, vaikka takana on varsinaisesti vasta vähän toista kuukautta elämää ilman stand upia. Joulukuussa oli viimeisin keikka ja sen jälkeen olen antanut pölyn laskeutua. En käy edes klubeilla. En lue koomikoiden hölötystä facebookissa.
Stand upia on verrattu huumeeseen. No en tiedä, kun ei ole jälkimmäisestä kokemusta, mutta se taitaa olla hyvä havainto. Tällainen flasari tuli nyt, kun en tee keikkaa. Enkä kyllä käytä huumeitakaan vieläkään.
Ja onhan se kuin huume tai vähintäänkin jonkinlainen itse hankittu sairaus. Aktiivisena stand up -kautena ajattelee oikeastaan koko ajan asiaa. Tulevia keikkoja, edellisistä keikoista jääneitä hyviä ja huonoja fiiliksiä, uusia juttuja, juttujen aiheita. Vatsaa kouristelee yllättäen, kun mieleen tulee seuraava keikka, edellisen tunnelmat velloo vielä päässä. Hyvä fiilis, huono fiilis. Mitä jäi puuttumaan ja miksi mä en ole täydellinen? Ainiin, mähän olen insinööri. Jatkuva aiheiden mietintä ja muistiinpanojen teko. Missä kynä, missä paperi, mihin kirjoitinkaan sen yhden ajatuksen, kännykkäänkö? Kirjoittamiskeinojen kehittäminen. Juttujen rakenne ja editointi, settilistojen opetteleminen, harmitus, kun taas jotain unohtui kokeilla. Klubeilla käyminen, muiden koomikoiden juttujen onnstumisten ja epäonnistumisen analysointi. Huoli ja harmi. Valvotut yöt, elämän rytmin sekavuus, baarissa istutut illat keikkojen jälkeen kovassa mökässä rokkibändin desibelien repiessä korvat päästä. Takahuoneiden likaiset sohvat ja kaljapöntöt. Oman vuoron odottelu, vessassa ramppaaminen hermopissalla. Kollegojen neuroottiset jännityksenpurkamiset kiukutteluna ja mekastuksena tai tunteja kestävänä mökötyksenä ennen keikkaa ja sen jälkeen. Oma pettymys, kun uusi juttu ei toiminutkaan. Kollegojen äksyily ja känniset jutut. Yöbussilla kotiin.
Kuinka tätä kaikkea kaipaankaan!
maanantai 17. marraskuuta 2014
Menoon ja tuiskeeseen
Kävin eilen maanantainan inspiroitumassa Janon treeniklubilla Oulunkylässä. Olin writer's blockissa ja varma, että seuraavalla treeniklubilla keskiviikkona kerron vain vanhoja juttuja. Sellainen ei kamalasti innosta. Aina olisi kiva kokeilla uusia juttuja.
Muutama koomikko eilen oli hyvin innostava ja aloin heitä kuunnellessa samalla selata muistiinpanojani. En edes tiedä, miten vanhoja jutunpoikasia ja ideoita ne olivat, mutta sieltähän löytyi ihan hyviä ajatuksia. Niistä saan lyhyen muutaman minuutin kokeilusetin kasaan, jota aion kokeilla Rocksissa keskiviikkona. Katsotaan sitten, mikä on tunnelma sen jälkeen. Tietenkään ne eivät kaikki toimi ja voi olla ison tuskan paikka edessä, mutta halua on yrittää. Sitten vaan kuollaan lavalle. Pieni lavakuolema piristää koomikkoa kummasti.
On eroa epäonnistumisella omista lähtökohdista treenimateriaalilla ja epäonnistumisella sen takia, että joku yleisössä on niin pölvästi, että pilaa koomikon mahdollisuudet. Oikeaan aikaan ajoitettu kännisen mölinä on tehokas komiikan tappaja. Stand upissa on kyse erittäin tarkasta ajoituksesta ja siitä, että yleisöllä on mahdollisuus kuunnella ja aistia pienetkin yksityiskohdat ja eläytyä koomikon ajatusmaailmaan.
Myös treeniklubilla on totta kai tärkeää kuuntelu, mutta siellä usein kokeillaan juttuja, jotka ovat edelleen raakileita ja näin ne eivät välttämättä toimi, ja sen koomikko yleensä osaa ottaa huomioon. Siitä voi tehdä myös lavalla tilannekomiikkaa ja se voi olla hyvinkin hauskaa. Mutta kuitenkin aina toimimattomista jutuista tulee lievästi paniikki, vaikka olisi miten treeniklubi. Ja niinpä on usein luu kurkussa ja perhosia vatsassa uuden materiaalin kanssa. Niiden joukossa saattaa olla kuitenkin todellisia helmiä, joten uuden materiaalin kokeilu kannattaa.
Keskiviikkona se nähdään.
Muutama koomikko eilen oli hyvin innostava ja aloin heitä kuunnellessa samalla selata muistiinpanojani. En edes tiedä, miten vanhoja jutunpoikasia ja ideoita ne olivat, mutta sieltähän löytyi ihan hyviä ajatuksia. Niistä saan lyhyen muutaman minuutin kokeilusetin kasaan, jota aion kokeilla Rocksissa keskiviikkona. Katsotaan sitten, mikä on tunnelma sen jälkeen. Tietenkään ne eivät kaikki toimi ja voi olla ison tuskan paikka edessä, mutta halua on yrittää. Sitten vaan kuollaan lavalle. Pieni lavakuolema piristää koomikkoa kummasti.
On eroa epäonnistumisella omista lähtökohdista treenimateriaalilla ja epäonnistumisella sen takia, että joku yleisössä on niin pölvästi, että pilaa koomikon mahdollisuudet. Oikeaan aikaan ajoitettu kännisen mölinä on tehokas komiikan tappaja. Stand upissa on kyse erittäin tarkasta ajoituksesta ja siitä, että yleisöllä on mahdollisuus kuunnella ja aistia pienetkin yksityiskohdat ja eläytyä koomikon ajatusmaailmaan.
Myös treeniklubilla on totta kai tärkeää kuuntelu, mutta siellä usein kokeillaan juttuja, jotka ovat edelleen raakileita ja näin ne eivät välttämättä toimi, ja sen koomikko yleensä osaa ottaa huomioon. Siitä voi tehdä myös lavalla tilannekomiikkaa ja se voi olla hyvinkin hauskaa. Mutta kuitenkin aina toimimattomista jutuista tulee lievästi paniikki, vaikka olisi miten treeniklubi. Ja niinpä on usein luu kurkussa ja perhosia vatsassa uuden materiaalin kanssa. Niiden joukossa saattaa olla kuitenkin todellisia helmiä, joten uuden materiaalin kokeilu kannattaa.
Keskiviikkona se nähdään.
lauantai 8. marraskuuta 2014
Yökirja #1
Koska olen stand up -koomikko, elän öisin enkä näin voi pitää päiväkirjaa. Pidän siis jonkinlaista Yökirjaa videomuodosssa
Tässä on ensimmäinen:
Ensimmäisessä haastattelen Risto Koo Järvistä, joka on stand up -koomikko kollegani. Aloitimme Riston kanssa yhtä aikaa stand upin vuonna 2003. Risto on päättänyt olla juomatta alkoholia yhtä monta päivää, kuin hän sai tykkäyksiä facebookissa ilmoitukseensa olla juomatta. Päiviö tuli noin 145.
Toinen Yökirja tulee, kun tulee.
torstai 6. marraskuuta 2014
Niin se homma etenee
Moro! Aktivoidun taas blogikirjoittelussa jostain syystä. Tämä on fiiliskysymys.
Nyt on siis marraskuu (!!!) ja toinen kausi Naurun Tasapainoa (NT) on päättynyt, paras voitti. NT on siis stand up -komiikan kilpailu, tosi-TV -formaatti, jossa 10 koomikkoa kilpailee paremmuudesta. Kolmas kausi on tulossa ja se kuvataan keväällä 2015, huhti-kesäkuussa. Finaali on sitten joskus lokakuussa. Kuvausprosessi on rankka kokemus kilpailijoille, mutta arvatenkin hyvin opettava ja antaa paljon kokemusta. Tehtävänä on kirjoittaa ja esittää 5 minuuttia uutta materiaalia joka viikko annetusta aiheesta, ja joka jaksossa putoaa yksi kilpailija tuomariston päätöksellä. Finaaliin pääsee kolme koomikkoa suoraan lähetykseen ja suuri yleisö äänestää voittajan.
Viiden minuutin kirjoittaminen on tuskainen työ, jos sen haluaa toimivaksi komiikaksi. Jos ette usko, kokeilkaa ja menkää esittämään se joka viikko vaihtuvalle yleisölle, joka on milloin mikäkin työpaikan henkilökunta tai joku muu annettuun aiheeseen liittyvä porukka, kuten näkövammaiset tai räp-muusikot. Aktiivisesti stand upia tekevät koomikot kirjoittavat uutta materiaalia hyvin vaihdellen. Samat hyviksi todetut jutut saattavat kulkea mukana setissä vuosikausia, toiset tekevät uuden 20 minuutin setin tai pidemmän joka vuosi, joku muu taas saa aikaan 10 minuuttiaa ja lisää sen vanhan materiaalin sekaan. Parhaimmat saattavat tehdä jopa tunnin vuodessa uutta. Ilmeisesti Ismo Leikola on todella tuottelias. Ja muutenkin nero.
Ensimmäisen NT:n voittaja oli Robert Pettersson, tämän vuoden voittaja on Iikka Kivi. Ensimmäisen vuoden osallistujat olivat pääosin amatöörejä, tänä vuonna mukana oli huomattavasi enemmän ammatikseen stand upia tekeviä. Innostus ja ymmärrys tv-formaatin antamaan hyötyyn tuli ilmi ensimmäisen kauden jälkeen. Seurasin kumpaakin kautta kiinnostuneena ja kävin joissain esityksissä paikan päällä katsomassa nauhoituksia vatsa perhosilla pelkästä myötätunnosta kilpailijoiden jännitykselle.
No, nyt vihdoin asiaan. Uusi kausi alkaa siis keväällä ja siihen pyritään vuodenvaihteen kieppeillä, parin kuukauden sisään siis. Pyrkiminen tarkoittaa ilmoittautumista karsintoihin, joista valitaan 10 parasta tai sopivinta. Kyseessä on tv-formaatti, joten valintaan vaikuttaa muukin, kuin menestyminen karsinnoissa. Mutta koomikon on oltava hyvä totta kai, että pääsee itse kisaan.
Nyt olen vihdoin ajatellut osallistua kisaan. Katsotaan, miten äijän käy. Edellisiin kausiin en ole edes yrittänyt päästä johtuen enimmäkseen aikatauluista mutta myös uskalluksen puutteesta. Kuvaukset vievät about 20 arkipäivää, joten normityössä olevan on vaikea järjestää itsensä vapaaksi. Tai sitten siihen on esim. uhrattava koko loma.
Tämmöistä tällä kertaa.
Nyt on siis marraskuu (!!!) ja toinen kausi Naurun Tasapainoa (NT) on päättynyt, paras voitti. NT on siis stand up -komiikan kilpailu, tosi-TV -formaatti, jossa 10 koomikkoa kilpailee paremmuudesta. Kolmas kausi on tulossa ja se kuvataan keväällä 2015, huhti-kesäkuussa. Finaali on sitten joskus lokakuussa. Kuvausprosessi on rankka kokemus kilpailijoille, mutta arvatenkin hyvin opettava ja antaa paljon kokemusta. Tehtävänä on kirjoittaa ja esittää 5 minuuttia uutta materiaalia joka viikko annetusta aiheesta, ja joka jaksossa putoaa yksi kilpailija tuomariston päätöksellä. Finaaliin pääsee kolme koomikkoa suoraan lähetykseen ja suuri yleisö äänestää voittajan.
Viiden minuutin kirjoittaminen on tuskainen työ, jos sen haluaa toimivaksi komiikaksi. Jos ette usko, kokeilkaa ja menkää esittämään se joka viikko vaihtuvalle yleisölle, joka on milloin mikäkin työpaikan henkilökunta tai joku muu annettuun aiheeseen liittyvä porukka, kuten näkövammaiset tai räp-muusikot. Aktiivisesti stand upia tekevät koomikot kirjoittavat uutta materiaalia hyvin vaihdellen. Samat hyviksi todetut jutut saattavat kulkea mukana setissä vuosikausia, toiset tekevät uuden 20 minuutin setin tai pidemmän joka vuosi, joku muu taas saa aikaan 10 minuuttiaa ja lisää sen vanhan materiaalin sekaan. Parhaimmat saattavat tehdä jopa tunnin vuodessa uutta. Ilmeisesti Ismo Leikola on todella tuottelias. Ja muutenkin nero.
Ensimmäisen NT:n voittaja oli Robert Pettersson, tämän vuoden voittaja on Iikka Kivi. Ensimmäisen vuoden osallistujat olivat pääosin amatöörejä, tänä vuonna mukana oli huomattavasi enemmän ammatikseen stand upia tekeviä. Innostus ja ymmärrys tv-formaatin antamaan hyötyyn tuli ilmi ensimmäisen kauden jälkeen. Seurasin kumpaakin kautta kiinnostuneena ja kävin joissain esityksissä paikan päällä katsomassa nauhoituksia vatsa perhosilla pelkästä myötätunnosta kilpailijoiden jännitykselle.
No, nyt vihdoin asiaan. Uusi kausi alkaa siis keväällä ja siihen pyritään vuodenvaihteen kieppeillä, parin kuukauden sisään siis. Pyrkiminen tarkoittaa ilmoittautumista karsintoihin, joista valitaan 10 parasta tai sopivinta. Kyseessä on tv-formaatti, joten valintaan vaikuttaa muukin, kuin menestyminen karsinnoissa. Mutta koomikon on oltava hyvä totta kai, että pääsee itse kisaan.
Nyt olen vihdoin ajatellut osallistua kisaan. Katsotaan, miten äijän käy. Edellisiin kausiin en ole edes yrittänyt päästä johtuen enimmäkseen aikatauluista mutta myös uskalluksen puutteesta. Kuvaukset vievät about 20 arkipäivää, joten normityössä olevan on vaikea järjestää itsensä vapaaksi. Tai sitten siihen on esim. uhrattava koko loma.
Tämmöistä tällä kertaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)